Päähenkilö esittäytyy

"Moi! Minä olen Ape."

Tämän blogin päähenkilö on Ape, karkeakarvainen saksanseisoja uros. Ape haettiin kasvattajalta juhannusaattona. Ape vaikuttaa hyvin sosiaaliselta tapaukselta, ja kuten aikaisemmin mainitsin, ottaa hyvin kontaktia. Yllätys kuitenkin oli, että Ape on niinkin sosiaalinen tapaus, että edes ensimmäisenä yönä hänellä ei ollut mitään vikinöitä emon tai kasvattajalle jääneen siskonsa perään. Olin etukäteen ajatellut, että nukun pari ensimmäistä yötä lattialla, jotta pentu leimautuisi minuun, ja olisi helpompi rauhoitella. Tätä suositteli myös kasvattaja. Rauhoittelua Ape ei kuitenkaan tarvinnut. Ape oppi hetkessä ottamaan päiväunet jos kenenkin sylissä, sillä vietimme ensimmäisen yhteisen viikkomme vanhempieni mökillä Lapissa. Seuraavaksi pitää alkaa totuttaa Apea nukkumaan enemmän yksinään, sillä ajatus täysikasvuisesta saksanseisojasta nukkumassa sylissä ei houkuta.

Pennuilla riittää aina virtaa, eikä Ape ole poikkeus sen suhteen. Puru- ja repimisvimma on myös melkoinen. Minulla on kokemusta muutamasta pennusta, ja tuntuu että Ape on tuntemistani pennuista se, joka on aina hampaineen kaikkialla kiinni. Ape ei hätkähdä pienistä. Kolahduksille ja kalahduksille voi hetken suoda päänpyöritystä, mutta pian Ape taas touhuaa jo omiaan. Apella on myös ripaus luonnetta, mikä ei rodun tietäen yllätys ollutkaan. Pentu kokeilee rajojaan jo nyt silloin tällöin, kun hänen mielestään ei juuri nyt saisi viedä häntä pois jonkin ulkoa löytyneen herkun luota. Ja niitä herkkuja löytyi mökiltä aika lailla. Oli ilahduttavaa katsoa, kun pieni pentu nosti kuonon tuuleen ja alkoi nenän vietävänä suunnata kohti hajun lähdettä; useimmiten jotain kalanruotoa, joita isäni on talven mittaan jättänyt ulos kärpän syötäväksi.

Apelle oli helppoa opettaa oma nimi. Alussa tein pelkkiä kontaktiharjoituksia, kunnes Ape alkoi tajuta, että aina kun katsoo minua, saa palkkion. Sitten vain yhdistin katsomishetkeen nimen. Olen tehnyt tätä myös varsinaisen treenauksen ulkopuolella. Kun Ape katsoo minua sisällä ollessaan, sanon nimen ja kehut päälle. Ulkona sama juttu. Yllätyksekseni Ape alkoi pian ottaa ulkona katsekontaktin nimensä kuultuaan jopa silloin, kun nokan edessä oli jotain mielenkiintoista. Siitä tuli tietenkin palkkio ja kehuja.

Istumista ollaan myös treenattu, ja sekin alkaa pikkuhiljaa sujua. Vielä ei olla tilanteessa, jossa Ape heti käskyn kuultuaan sataprosenttisen varmasti istuisi, joten treenejä jatketaan. Samoin on luoksetulon kanssa.

Tänä aamuna sattui ensimmäinen tilanne linnun kanssa. Pihalla oli västäräkki, joka sattui tarpeeksi lähelle, jolloin Ape kiinnostui siitä. Hetken tuijottelun jälkeen Ape otti pari askelta tipun suuntaan, jolloin tämä tietenkin pyrähti pakoon. Ape pysähtyi siihen paikkaan ihmettelemään, että minnekäs se nyt meni. Kutsuin Apea nimeltä, ja hän kääntyi katsomaan minua, ja sai heti kovat kehut. Kutsuin Apen vielä luokse, ja luoksetulosta tuli roppakaupalla kehuja ja paijausta (namit sattuivat jäämään sisälle). Aika onnistunut tapaus. Koska eilen treenailtiin vähän enemmän, on tänään leikki- ja lepopäivä. Huomenna sitten onkin taas treenipäivä ja perjantaina mennään parin muun pennun kanssa sosiaalistumaan.