Blogin koulutusjutut siirtyvät

Tämän blogin koulutukseen keskittyvät jutut siirtyvät toistaiseksi pääasiassa Seisovien lintukoirien koulutus -sivustolle, jossa Apella on oma osio. Noilla sivuilla on myös hyviä videoita ja tekstiä muiden koirien koulutuksesta. Nähdään siis siellä!

Paluu noutotreeneihin

Kuten aikaisemmasta kirjoituksessa mainitsin, tauko noutohommista teki Apelle hyvää. Tällä viikolla otettiin yhdet treenit fasaanilla, ja kyllähän intoa riitti. Onneksi Ape on kasvanut sen verran, että fasaanikin mahtuu jo hyvin suuhun. Apen ote dummyistäkin parani tauon aikana, sillä Ape ei nyt roikottele kaninkarvadummya toisesta päästä, vaan ote on keskeltä. Olen pitänyt nyt noutotreenit hyvin lyhyinä; vain viisi-kuusi toistoa. Olen myös kiinnittänyt huomiota siihen, että lopetan treenin silloin kun Apella on vielä selvästi intoa napata fasaani tai dummy kädestä. Noutointoa olen kasvattanut myös "hetsaamalla", päästämällä Apen välillä noutoon ilman mitään pakotteita (esim. suoraan heitosta, "paukkuun"), ja myös tekemällä parit noutoharjoitukset, kun Apella on "itsestään" hyvä viretila päällä. Treenausta on haitannut nyt päällä oleva flunssa, joka onneksi on tätä kirjoittaessa jo taittumassa. Nyt viikonloppuna on taas tarkoitus ottaa noutotreeniä fasaanilla, ja lisätä noutoon myös jäljestämistä.

Uusia paikkoja

Tällä viikolla ollaan Apen kanssa etupäässä leikitty. Jonkun verran on kuitenkin treenailtu, lähinnä luoksetuloa ja istumista. Ollaan käyty nyt treenaamassa muuallakin kuin omalla pihalla, ja olen opettanut Apelle istumisen ja luoksetulon pillillä. Asuntoni lähellä on vanha urheilukenttä, jota ei ilmeisesti ylläpidetä, joten totesin sen olevan mainio treenipaikka. Korvien aukipitämistä ollaan treenattu myös, ja se onkin tuottanut tulosta. Eilen käytiin iltasella ensimmäistä kertaa noin parin kilometrin iltakävelyllä, ja Ape pääsi haistelemaan uusia paikkoja vapaana. Mielenkiintoisista hajuista huolimatta Ape oli silti hyvin kuulolla, kun muutamaan otteeseen kutsuttiin luokse. Apen hihnakäytöskin on ainakin toistaiseksi hyvää. Hän on melko nopeasti sisäistänyt, että jos hihna kiristyy, niin matka katkeaa, ja matka jatkuu vasta kun tulee vierelle.

Treenikenttä

Noutohommista ollaan pidetty taukoa, ja eilen huomasinkin sen tuottaneen tulosta. Illallista syödessä Ape roudaili pöydän viereen puupalikkaa makupalan toivossa. Sama toistui tänään aamiaisella. Alkuviikosta Ape taisi tosiaankin olla vähän leipääntynyt noutohommiin, koska silloin hän ei juurikaan leluja ym. näin kanniskellut. Tämä viikonloppu pidetään vielä noudosta taukoa, ja ensi viikolla jatketaan oikean riistan kanssa.

Hinkuti hinkuti

Noutoa ollaan nyt treenattu viimeiset pari viikkoa lähes päivittäin, ja treenattu liikaa liian helppoja juttuja. Tämä siksi, että saataisiin Apen ote noutoesineestä paremmaksi. Hinkkaus on saanut aikaan sen, että Ape on nyt vähän leipiintynyt noutohommiin ja kovin into on poissa. Olimme Apen kanssa tänään jälleen Harjun Mikan luona treenailemassa. Tänään ei siis noudosta oikein tullut mitään. Intoa kaninkarvadummyn etsimiseen ei oikein ollut, ja otekin oli mitä sattuu (vaikka sitä oli muka nimenomaan treenailtu). Otettiin sitten noutoa kyyhkyllä, ja olipa heti aivan erilainen ääni kellossa. Ape oli selvästi enemmän kiinnostunut kyyhkystä, eikä otekaan ollut sellasta jonglööraamista, kuin kanidummyllä monesti on. Selvästikään dummy ei ole yhtä kiinnostava esine kuin oikea riista. Saatiin ohje pitää noutohommista nyt viikon tauko. Sitten kun noutohommat taas aloitetaan, käytetään riistaa (pakkasessa on valmiina muutama fasaani ja saattaapa olla yksi kyyhkykin). Lisäksi jätetään pelkät näkönoudot pois, eli heitetään/viedään/tehdään jälkeä riistalla niin, että Ape joutuu etsimään linnun nenää käyttämällä, sillä nenän käyttökin sai Apen hieman aktiivisemmaksi noudon kanssa. Kolmanneksi: vähennetään pakon määrää, eli Apen ei tarvitse istua ja odottaa lupaa, vaan hän saa "noutaa paukusta". Ideana siis, että koira lähtee noutoon kuin tykin suusta ammuttuna ja etsii innolla noudettavan linnun.

Ensi viikko siis peuhataan etupäässä leikkihommia. Korvien aukipitämistä pitää tosin treenata myös. Minulle kävi jo aika varhain selväksi, että pelkästään nameilla treenaamalla tästä ei tule mitään: Apea ei vaan aina kiinnosta nami niin paljoa, että hän malttaisi tulla pois nuuskimasta hajuja. Eikä ulkona ollessa juurikaan pysty rakentamaan tilannetta niin tarkoin, että houkutus ympäristön tutkimiseen olisi suurempi kuin houkutus namiin. Seuraavaksi voisi kokeilla ottaa vaikkapa jokin lelu mukaan ulos, ja katsoa olisiko se palkkana kiinnostavampi. Jos ei ole, niin sitten otetaan jälleen treeniä kolinapurkin kanssa.

Elsan kanssa pulikoimassa

Ape pääsi eilen Elsan kanssa uimaan. Odoteltiin ensin, että Elsa hoitaa rally-toko möllit alta pois. Hyvin Elsa ne hoitikin, 93 pistettä ja kolmas sija. Sitten suunnattiin Vantaanjoen rantaan.

Elsa pulahti oitis keskelle jokea, jotta saisi rauhaa tunkeilevalta pennulta:

Vaan eipä auttanut, Apestakin on tulossa hyvää vauhtia vesipeto:

Ape ei kuitenkaan pitkiä pätkiä uiskennellut, vaan hänen piti aika ajoin käydä rannalla:

"Hyy! Kalat on pissannu veteen!"

Junamatka

Eilen käytiin Apen kanssa totuttelemassa junaan. Ajettiin ensin autolla Kirkkonummen asemalle, ja hypättiin siellä S-junaan. Ape tosin piti nostaa junaan, sillä junan ovesta kulkeminen itse oli liian jännää. Ape käyttäytyi oikein hyvin junassa, ja jopa makoili osan noin vartin kestäneen matkan ajasta.

Ai mikä matkalippu?

Junaa odottaessa tuli todettua, että ollaan oltu toistaiseksi ehkä hieman liian metsäläisiä. Pitää siis jatkossa käydä Apen kanssa vähän enemmän ihmisten ilmoilla, niin pikkukoira pääsee tottumaan mm. liikenteeseen.

Häiriötreeniä ja pikkulintuja

Koska Ape osaa jo luoksetulon ja kontaktin ottamisen käskystä, ajattelin lisätä niihin hieman häiriötä. Menimme eilen iltapäivästä pihalle siihen aikaan, kun ihmisiä tulee töistä ja kaupasta kotiin. Pihalla oli siis tämän tästä joku kävelemässä. Ape tietenkin kiinnostui pihalla kävelevistä ihmisistä, jolloin kutsuin häntä nimeltä ja käskin luokse. Pari kertaa kävi niin, että Ape reagoi kutsuun ja palkkasin kun hän tuli luokse. Jos Ape ei kääntynyt katsomaan minua, rykäisin tai heilautin kolinapurkkia, jotta fiksaatio pihalla kävelevään naapuriin katkeaisi. Tämän jälkeen kutsuin Apea uudestaan nimeltä, ja kun hän sitten minua katsoi, kutsuin hänet luokse ja palkitsin. Erään pariskunnan kohdalla tätä tehtiin kolme kertaa, sillä tultuaan luokse Ape säntäsi heti takaisin heidän luokse. Taisi olla mukavia ihmisiä. Tämä ei minua haitannut, sillä tarkoituksena ei ollut treenata paikallapysymistä minun luona, vaan korvien aukipitämistä silloin, kun jotain kiinnostavaa tapahtuu. Käytännössä saatiin siis yhdestä häiriöstä useampi toisto :) Kaiken kaikkiaan tämä oli onnistunut treeni.

Pihalla kulkiessa Ape äkkäsi pari västäräkkiä ja pysähtyi seisomaan niitä. Kääntyi jopa katsomaan minua, ikään kuin kysyäkseen että "No mitäs tehdään?". Lähdin kävelemään Apen luokse ja linnut pyrähtivät lentoon. Ape pysyi paikallaan, mistä kehuin kovasti. Linnut eivät kuitenkaan lentäneet kuin muutaman metrin, joten Ape kiinnostui niistä uudelleen, otti muutaman askeleen ja seisoi uudestaan. Tämä taisi olla pikkutirpoille liikaa, ja ne lähtivätkin pakoon kauemmas. Ape seurasi pari metriä ja pysähtyi, ja mikä parasta: kääntyi katsomaan minua! Siitä kutsuinkin hänet luokse ja palkkasin reilusti.

Noutohommia ja kylästelemässä

Tällä viikolla ollaan treenailtu noutoa. Ape tuo kaninkarvadamin nätisti minulle, joten nostin vaikeustasoa odottamalla ennen kuin otan damin häneltä. Toisin sanoen, olemme tehneet suussapitoharjoituksia, tai härskisti sanottuna suihinottoa. Aluksi Ape  palkkion toivossa tietenkin pudotti damin maahan heti päästyään minun luo, mutta kun hän huomasi että niin ei palkkaa tule, alkoi dami pysyä suussa hetken pidempään. Tätä kautta sain Apelle myös istuen luovuttamisen. Odottelin vain hetken, että Ape pitää damia suussa, niin sehän pätkäytti persauksen penkkiin! Annoin siitä tietenkin palkkion ja kovat kehut. Tämä meni siis juuri niin kuin Mika oli minulle aikaisemmin neuvonut. Taisin saada palkattua tästä käytöksestä pari-kolme kertaa, ja nyt Ape luovuttaa damin istuen. Fiksu koira!  Se mikä ei ole niin fiksua on, että poimin tuon istumisen niin, että Apella on selkä minuun päin. Ape vain sattui näin istahtamaan, joten se jäi siitä "päälle". Pitänee vaan sitten jossain vaiheessa muokata tuo niin, että Ape tulee istumaan sivulle.

Perjantaina käytiin jälleen pentutunnilla, ja tällä kertaa Apella ja Onni-mäykyllä alkoi painit mennä jo kovemmaksi. Saa nähdä käydäänkö vielä pentutunnilla, sillä parina seuraavana perjantaina ei päästä, ja sen jälkeen Ape alkaa ehkä olla jo turhan iso sisäleikkeihin pienempien pentujen kanssa.

Kävimme tänään tyttöystäväni Polinan ja Apen kanssa minun entisen työkaverin luona Orimattilassa. Kaveri ja hänen vaimonsa ovat vastikään ostaneet vanhan maalaistalon, ja he olivat kutsuneet meidät käymään. Mukavan rauhallinen paikka se oli, ja Apea sai pitää huoletta vapaana pihalla. Ape pääsi myös ottamaan tuntumaa tulevaan työmaastoon, sillä kaverilla on talonsa vieressä isohko niitty luonnontilaisena. Vielä oli heinä liian pitkää pennulle, joten Ape etupäässä käveli meidän jälkiä pitkin. Niityn laidassa on pieni lampi. Aikansa Ape kahlaili ihan rannassa, ja koko ajan näytti että hän uskaltaa enemmän ja enemmän veteen. Lopulta sitten lähdin kiertämään lammen toiselle laidalle, ja sinne päästyämme pyysin tyttöystävääni kutsumaan Apea lammen toiselta puolelta. Pienen hetken Ape mietti, että miten toiselle puolelle pääsee, kunnes hän hyppäsi lampeen ja ui yli. Olimme aikaisemmin käyneet tässä asuntoni lähellä olevalla lammella, ja siellä Ape molskahti törmältä uppeluksiin asti. Oli hyvä todeta, että Ape ei ollut moisesta kokemuksesta saanut mitään traumoja.

Ensi viikolla Ape täyttääkin jo 12 viikkoa, eli on rokotusten aika. Ensi viikon viikonloppuna on myös Uudenmaan kanakoiraharrastajien kesäpäivät, ja aion mennä ainakin perjantai-illaksi sinne. Ape jäänee varmaankin kotiin.

Lepoviikonloppu

Eilen päivällä käytiin taas treenaamassa kyyhkyillä ja näyttämässä missä mennään noudon suhteen. Ape pääsi jälleen myös leikkimään mäykkypennun kanssa. Illalla käytiin vielä pentutunnilla. Tiistaina käytiin moikkaamassa Apen tulevaa jahtikaveria, Elsaa. Siinäpä olikin huipennukset tämän viikon treeneille, ja nyt Ape saa viettää viikonlopun rentoutuen ilman treenejä. Uni onkin maittanut. Maanantaina sitten jatketaan mm. noutotreeneillä.

Tilannekatsaus

Ape on nyt 10 viikkoa vanha, joten luodaan silmäys siihen mitä on saatu aikaan:

Kontakti: Ape ottaa kivasti kontaktia, myös pihalla. Nyt aletaan lisätä häiriötekijöitä, ja opetetaan kontaktin otto pillille.
Nouto: Ape noutaa karvadamia ulkonakin. Nyt alan liittää suoritukseen komennon, ja sen jälkeen aletaan treenata paikalla pysymistä noutoesineen lentäessä. Nouto siis vasta luvasta. EDIT: Aletaankin treenata pitoa ja luovutusta ennen paikalla pysymistä :)
Istuminen: Ape tarjoaa istumista melkeinpä ensimmäisenä käytöksenä, kun treenit alkavat. Jotenkin vaan tuntuu siltä, että en ole saanut kiinnitettyä tähän komentoa kunnolla. Tähän pitää ottaa tehotreeniä ja tarkkuutta oikea-aikaiseen komentoon minun osalta.
Luoksetulo: Toimii yllättävän hyvin. Ape tulee ulkonakin luokse, kun häiriötä ei ole paljoa. Toisinaan Ape ikään kuin tuumii hetken, että "Mitäs se 'Tänne!' tarkoittikaan?" Seuraavaksi vahvistetaan käytöstä ja aletaan lisätä häiriötä ja välimatkaa.
Rauhoittuminen: Tässä on edistytty hieman. Apelle tuntuu toimivan lähinnä puhe ja rauhallinen kuuluva hengitys parhaiten. Rauhoittuessa ei siis silitellä yms. sillä siitä Ape vain kiihtyy. Jatketaan harjoituksia ja palkataan aina rauhallisesta käytöksestä.
Hihnassa kulkeminen: Tätä ei olla paljoa harjoiteltu, mutta toistaiseksi menee hyvin. Tätä täytyy treenata enemmän, jotta Apen kasvettua vältyttäisiin vetämisongelmilta.

Pentutunnilla

Eilen käytiin Koirapalvelu Virikkeessä Pikkupentu sosiaalistuu -kurssilla. Mentiin ensimmäisinä kurssitilaan sisään, ja Ape alkoi heti tutkia paikkaa. Pian muutkin kurssilaiset tulivat sisään ja jokainen koirakko asettui tilan reunoille omalle paikalleen. Pentuja päästettiin leikkimään keskenään pari-kolme kerrallaan, kunhan ne ensin hieman rauhoittuivat omilla makuualustoillaan. Omaa leikkivuoroa odotellessa oli hyvä mahdollisuus treenata kontaktia Apen kanssa. Mielestäni se onnistuikin hyvin. Sen sijaan leikin lomasta ei kontaktia juuri saanut.

Leikkivuorojen välillä käytiin ulkona pissalla, ja treenattiin samalla hihnassa kulkemista. Sekin meni aika ok ottaen huomioon, että Apella ei juurikaan hihnassa kulkemisesta ole kokemusta. Kehuin ja palkitsin Apea, kun se kulki vierellä. Jos Ape yritti lähteä säntäämään, niin pidin hihnan tiukalla ja hain nimeltä kutsumalla Apen kontaktiin. Sitten osoitin namilla, että vierellä on se oikea paikka kulkea. Tätä pitää harjoitella paljon lisää näin pentuna, jotta oikea toimintamalli menee Apen päähän. Vielä kun Ape malttaisi kaikelta jännältä tehdä ne tarpeensa ulos. Onneksi sisälle ei mitään vahinkoja sattunut. Kotona on käynyt useamman kerran niin, että ulkona on niin paljon mielenkiintoista tutkittavaa, että tarpeiden tekeminen unohtuu.

Kaiken kaikkiaan oli mukava pentutunti, ja ollaankin menossa parina seuraavana perjantaina uudestaan.

Koira ja ohjaaja opissa

Käytiin eilen Apen kanssa Harjun Mikan luona hakemassa oppia molemmille. Varsinaista treeniä Apen kanssa ei tietenkään kovin pitkää pätkää otettu, sillä pentu väsähtää helposti, ja on parempi että treenatessa pysyy into yllä. Noudon alkeita käytiin läpi ja sitä miten noudon opettamisen kautta opetetaan koiralle mitä on palkka. Muistakin jutuista puhuttiin treenien ohessa ja jälkeen. Osa jutuista oli jo tuttua, kuten se että samaa suoritusta ei kannata jankata monta kertaa. Osa taas oli uutta; en muista esimerkiksi kuulleeni tai lukeneeni mistään, että se korvienvälinen tila mikä koiralla on päällä sen oppiessa jonkin uuden asian, pysyy tuon asian suorituksessa mukana myöhemminkin. Eli jos treenaa jonkin asian löysästi ja lepsusti, niin suorituskin on löysä ja lepsu. Joillekin tällaiset asiat voivat olla itsestäänselvyyksiä, minulle ei tämä ollut tullut mieleen.

Totesimme myös kyyhkyllä saman asian, minkä aikaisemmin olin todennut västäräkillä; pennulla ei ole intressejä lähteä jahtaamaan lintua. Mistä sitten tulee se peräänmeno koirille? Olen erinäisiä keskusteluita ja kirjoituksia luettuani selittänyt asian itselleni niin, että monesti pentuakin pidetään kiinni hihnassa, kun mennään ensimmäisiä kertoja linnulle. Halutaan ikäänkuin varmistaa, että silloin se ei ainakaan mene perään. Tässä siis jo ikään kuin alustetaan se, että koira menee perään. Sitten kun koira ottaa askeleen tai pari lintua kohti, koiraa toppaillaan hihnalla. Tällä on yleensä juuri päinvastainen seuraus kuin mitä halutaan: koira alkaa kiskoa hihnassa yrittäen sännätä linnun perään. Tämä sama juttu on helppoa todeta myös esimerkiksi pennun puremisesta. Kaikki pennuthan purevat ja enemmän tai vähemmän ovat housunlahkeissa kiinni. Siitä kun työntää pennun pois, niin yleisimmin käy niin, että pentu saa vain lisää intoa purra ja repiä. Parempi siis antaa pennun todeta, että ei se lintua kiinni saa. Toki jos heti alusta aletaan treenata esimerkiksi huonokuntoisilla fasaaneilla, niin että pentu saa koppeja koppien perään, on asia jo aivan eri.

Mika teroitti minulle sitä, että vaikka hänen luonaan koiran kanssa treeneissä käy, on omistajan itse tehtävä hommia ja opetettava koiralleen asiat. Näinhän se on. Nyt kotiläksynä onkin nuo alussa mainitut noudon alkeet.

Lopuksi Ape pääsi vielä telmimään karkeakarvaisen mäyräkoiran pennun kanssa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Ape tapasi toisen pennun kasvattajalta lähdettyään, ja hauskaa näytti olevan. Huomenna onkin sitten luvassa lisää kokemuksia toisten pentujen kanssa.

Päähenkilö esittäytyy

"Moi! Minä olen Ape."

Tämän blogin päähenkilö on Ape, karkeakarvainen saksanseisoja uros. Ape haettiin kasvattajalta juhannusaattona. Ape vaikuttaa hyvin sosiaaliselta tapaukselta, ja kuten aikaisemmin mainitsin, ottaa hyvin kontaktia. Yllätys kuitenkin oli, että Ape on niinkin sosiaalinen tapaus, että edes ensimmäisenä yönä hänellä ei ollut mitään vikinöitä emon tai kasvattajalle jääneen siskonsa perään. Olin etukäteen ajatellut, että nukun pari ensimmäistä yötä lattialla, jotta pentu leimautuisi minuun, ja olisi helpompi rauhoitella. Tätä suositteli myös kasvattaja. Rauhoittelua Ape ei kuitenkaan tarvinnut. Ape oppi hetkessä ottamaan päiväunet jos kenenkin sylissä, sillä vietimme ensimmäisen yhteisen viikkomme vanhempieni mökillä Lapissa. Seuraavaksi pitää alkaa totuttaa Apea nukkumaan enemmän yksinään, sillä ajatus täysikasvuisesta saksanseisojasta nukkumassa sylissä ei houkuta.

Pennuilla riittää aina virtaa, eikä Ape ole poikkeus sen suhteen. Puru- ja repimisvimma on myös melkoinen. Minulla on kokemusta muutamasta pennusta, ja tuntuu että Ape on tuntemistani pennuista se, joka on aina hampaineen kaikkialla kiinni. Ape ei hätkähdä pienistä. Kolahduksille ja kalahduksille voi hetken suoda päänpyöritystä, mutta pian Ape taas touhuaa jo omiaan. Apella on myös ripaus luonnetta, mikä ei rodun tietäen yllätys ollutkaan. Pentu kokeilee rajojaan jo nyt silloin tällöin, kun hänen mielestään ei juuri nyt saisi viedä häntä pois jonkin ulkoa löytyneen herkun luota. Ja niitä herkkuja löytyi mökiltä aika lailla. Oli ilahduttavaa katsoa, kun pieni pentu nosti kuonon tuuleen ja alkoi nenän vietävänä suunnata kohti hajun lähdettä; useimmiten jotain kalanruotoa, joita isäni on talven mittaan jättänyt ulos kärpän syötäväksi.

Apelle oli helppoa opettaa oma nimi. Alussa tein pelkkiä kontaktiharjoituksia, kunnes Ape alkoi tajuta, että aina kun katsoo minua, saa palkkion. Sitten vain yhdistin katsomishetkeen nimen. Olen tehnyt tätä myös varsinaisen treenauksen ulkopuolella. Kun Ape katsoo minua sisällä ollessaan, sanon nimen ja kehut päälle. Ulkona sama juttu. Yllätyksekseni Ape alkoi pian ottaa ulkona katsekontaktin nimensä kuultuaan jopa silloin, kun nokan edessä oli jotain mielenkiintoista. Siitä tuli tietenkin palkkio ja kehuja.

Istumista ollaan myös treenattu, ja sekin alkaa pikkuhiljaa sujua. Vielä ei olla tilanteessa, jossa Ape heti käskyn kuultuaan sataprosenttisen varmasti istuisi, joten treenejä jatketaan. Samoin on luoksetulon kanssa.

Tänä aamuna sattui ensimmäinen tilanne linnun kanssa. Pihalla oli västäräkki, joka sattui tarpeeksi lähelle, jolloin Ape kiinnostui siitä. Hetken tuijottelun jälkeen Ape otti pari askelta tipun suuntaan, jolloin tämä tietenkin pyrähti pakoon. Ape pysähtyi siihen paikkaan ihmettelemään, että minnekäs se nyt meni. Kutsuin Apea nimeltä, ja hän kääntyi katsomaan minua, ja sai heti kovat kehut. Kutsuin Apen vielä luokse, ja luoksetulosta tuli roppakaupalla kehuja ja paijausta (namit sattuivat jäämään sisälle). Aika onnistunut tapaus. Koska eilen treenailtiin vähän enemmän, on tänään leikki- ja lepopäivä. Huomenna sitten onkin taas treenipäivä ja perjantaina mennään parin muun pennun kanssa sosiaalistumaan.

Kontakti - pohja kaikelle muulle

Vaikka pentu kuuleman mukaan jo ottaa hyvin kontaktia, täytyy kontaktia silti treenata heti alusta pitäen; mehän olemme alussa toisillemme täysin ventovieraita!

Kontaktin treenaamista varten täytyy saada aluksi rauhallinen ympäristö, eli mieluiten ollaan pennun kanssa sisätiloissa kahdestaan. Istuskelen vaikkapa lattialla enkä kiinnitä pentuun mitään huomiota. Kun pentu katsoo minua, kehun ja annan namipalan. Sitten taas olen huomioimatta pentua. Tätä jatketaan jonkun aikaa. Kun pennulle valkenee mikä on homman juju ja se jää katsomaan minua palkkion jälkeen pitempään, palkitsen tästä muutaman sekunnin välein.

Sen jälkeen tätä voi kokeilla vaikkapa penkillä istuessa, eli aavistuksen erilaisessa tilanteessa. Sitten kun pennulta alkaa kontaktin ottaminen tuolloinkin luonnistua, kokeillaan josko kontakti pysyisi kun hieman liikutaan. Jälleen kehutaan ja palkataan, kun pentu ottaa kontaktia. Sen jälkeen voidaan lisätä häiriöitä: vaikkapa radio tai tv auki, toinen henkilö samaan huoneeseen... Lopulta kontaktin ottamista kokeillaan ulkona pihalla.

Pennun kanssa ulkoillessa on myös hyvä palkita kontaktista, vaikka ulkoilun tarkoituksena ei varsinaisesti olisikaan kontaktin treenaaminen. Pentu kuitenkin todennäköisesti luontaisesti ottaa kontaktia lenkillä, niin palkitsemaan pääsee. Tästä on varmasti hyötyä myös hyvän hihnakäyttäytymisen opettelussa.

Jos pentu ei meinaa ottaa kontaktia, täytyy vastustaa kiusausta kiinnittää pennun huomio. Lopullisena tavoitteena on koira, joka metsällä kulkiessa itse pitää kontaktia ohjaajaan. Täytyy siis rakentaa koiralle pennusta asti sellainen malli päähän, että koira itse pitää yhteyttä.

Tavoitteita alkuun

Pieneltä pennulta ei tietenkään voi vielä vaatia mitään, mutta muutamia tavoitteita koulutukselle on ollut mielessä. Ensimmäisenä tavoitteena on saada kontakti pennun kanssa alulle. Kontakti kun on koulutuksen pohja. Kasvattaja kertoi vastikään puhelimessa, että pennut ottavat jo nyt viisiviikkoisina hyvin kontaktia. Tästä on hyvä jatkaa sitten kun pentu tulee kasvattajalta. Toisena alkupään tavoitteena on leikkiä pennun kanssa paljon, ja leikin varjolla opettaa pennulle mm. istumista ja luoksetuloa. Luoksetuloa on kuulemma kasvattajankin luona jo treenattu. Kolmantena tavoitteena on tutustuttaa pentua erilaisiin ympäristöihin, ihmisiin ja koiriin. Naapurustossa asusteleekin useampi koira, joten koiraseuraa löytyy helposti. Metsässä ja pellolla tulee viettää aikaa paljon pitäen kuitenkin mielessä pennun ikä ja jaksaminen. Neljäntenä tavoitteena on totuttaa pentu käsittelyyn, eli esimerkiksi kynsien leikkaukseen ja harjaamiseen. Mielessä on käynyt totuttaa pentua myös imurointiin.

Asetan tavoitteita myös itselleni. Tärkeimpänä niistä on hermojen kehittäminen. Mitä tahansa pentu tekeekin, en saa menettää hermojani. Pentu ei tarkoituksella halua ärsyttää ohjaajaa toimimalla niin kuin toimii. Oma rauhallisuus heijastuu myös koiran käytökseen, joten kun tavoitteena on saada koirasta tasapainoinen, täytyy sille olla esimerkkinä. Toisena tavoitteena on opetella lukemaan koiraa paremmin, jotta jatkossa voisin käyttää saatua tuntemusta apuna koulutuksessa.

Pentu tulee taloon

Nyt asia on varmistunut: karkeakarvaisen saksanseisojan penikka tulee taloon, joten tämän blogin kirjoittamisen voi aloittaa. Tarkoitus on kirjoittaa pennun koulutukseen liittyvistä asioista. Sitä varten on tullut luettua mm. Sten Christoffersonin 'Lintukoirat - Koulutus ja metsästys' ja Tuire Kaimion 'Pennun kasvatus'. Lisäksi on tullut kahlattua läpi monen monta keskustelua netissä ja katsottua yksi jos toinenkin videopätkä.

Koulutuksessa pyrin käyttämään positiivista vahvistamista mahdollisimman paljon. Jos lukija siis kavahtaa "nakkikoneita", niin hän voi saman tien lopettaa lukemisen ja kuvitella edelleen, että se täydellä ruokakupilla tehty maassaoloharjoitus ei ole positiivista vahvistamista ja makupaloilla pelleilyä, vaan vaikkapa sitä ainaista laumanjohtajuutta. Tästä huolimatta, myös "vanhan koulukunnan" kommentit ja rakentava kritiikki ovat tervetulleita.